Eilinen jäi väliin blogin päivityksessä, mutta se oli oikein hyvä päivä ja kerron siitä nyt.
Aamulla tosin näytti siltä, että "pipariksi" menee, kun puhelin pirisi lähes taukoamatta ja pitkiä puheluita seurasi toinen toistaan. Ensimmäisenä soitti yksi siskoistani, joka päivitti tietoni vanhusten tilanteesta ja vähän muustakin. Sitten soitti toinen sisko, jolla oli lähes samat asiat, mutta lisäksi vielä mökinostamisasioita. Oli käynyt katsomassa yhtä myynnissä olevaa mökkiä ruotsissa asuvan siskoni kanssa, joka on nyt lomalla. Kun sitten viimein pääsin "eroon" tuosta puhelusta, soitti poikani, mutta hän ei koskaan puhu pitkään. Hän ehdotti käyntiä vanhusten luona, mutta kieltäydyin, koska siellä on sitä porukkaa nyt juuri aika paljon ja Sebekin oli sit samaa mieltä, että mennään joku toinen päivä. Isä vain hämmentyy ja väsyy entisestään, kun ei tunne ketään ja on paljon hälinää ympärillä.

Vihdoin viimein, tilanteen rauhoituttua, pääsin -ja sanon todella VIHDOINKIN- maalaamisen alkuun. Olen ollut aika stressaantuntu siitä, että en pääse alkuun, kun aina on olevinaan jotain muuta... Mutta eilen siis aloitin viimeinkin, puoli vuotta jo pian täällä asuneena, enkä siis ole siveltimenvetoakaan tehnyt. Paitsi tietysti huonekaluja olen maalannut. Aika rennolla otteella pääsin alkuun ja sama fiilis jatkuikin ja maalaus alkoi kertoa itsestään, mitä siitä pitää tulla. Olihan mulla alkuidea, mutta ei ihan lopullista näkemystä, vaan ei haittaa, koska tunsin koko ajan maalatessani, että nyt lähtee... maalaus vie itse itseään eteenpäin, minä olen vain "työkalu" smiley




Kun sain koko kankaan värin alle, eli ensimmäisen kerroksen maalattua, niin lähdin rantaan keräämään kiviä takapihalleni. Otin myös kameran mukaani, jos sattuisin bongaamaan jotain kiinnostavaa. No, en tiedä onko eiliset kuvat erityisen kiinnostavia, mutta niin ihanan lämmintä ja rauhallista siellä oli ja laineet liplattelivat rentouttavasti. 
Rantametsä oli lähes täynnään Balsamin kukkaa, eli kansanomaisemmin "kartanon kauhua". Se on vallannut kaikki lähitienoot täällä... ei siinä mitään, kaunis kukkahan tuo on:



Oleskelin rannalla hyvän tovin ja kuvasin vielä joitakin luonnon yksityiskohtia, kuten kelopuuta ja siinä olevia mielenkiintoisia luonnon muovaamia juttuja, mutta en nyt jaksa kaikkia kuvia tänne ladata. 
Lopuksi keräsin muovikassiin niin paljon kiviä, kuin jaksoin kantaa (ottaen huomioon, että mulla oli ylämäki kotiinpäin) ja muovikassi kestää.  Kotona sitten vietin vielä ihanaa rauhallista kesäpäivää takapihallani latomalla kiviä maahan. wink Teen nimittäin sellasen mukulakivipolut ja reunukset pihaan ja kukkapenkeille. Muu osa pihaa tulee puulaatoille. Nurmikkoa en jätä ollenkaan, koska piha on surkean pieni ja ruohonleikkuria on muutenkin todella hankala raahata pihalle. Naapurit ovat laittaneet pihansa niin, että niiden takaakaan ei oikein pääse kulkemaan ja huoneistoni läpi en ala ruohonleikkuria raahaamaan. Joten päädyin siis laattapihaan ja ruukkupuutarhaan. No, onhan tuolla kyllä pensaita ja kukkapenkkiä maahankin tehtynä.... 
Jees, mutta nyt täytyy alkaa hommiin, on paljon tekemistä ennen yhtä, jolloin minun on oltava koululla hakemassa pojanpoikaa koulusta, kun vanhemmat ei tänään ehdi hakea. Tulemme sitten tänne muutamaksi tunniksi ja ehkä haemme välipalan jälkeen taas noita pajunoksia tuohon kirksikkapuun aitaukseen. Siitä sit myöhemmin.